1.7.2004   Deen juoksu alkoi yhdessä heinäkuun kanssa. On ollut lämmintä ja mukavaa, hetkittäin jopa liiankin lämmintä. Kesä tuo tullessaan kaikenlaista mukavaa puuhastelua, mutta pennut eivät ole kuuluneet suunnitelmiin...

10.7.2004  Deen astuttaminen pyörii mielessä uudestaan ja uudestaan, vaikka sanon itselleni, etten toista kertaa ryhdy siihen mahdottomaan rumbaan, mitä 9 pentua tullessaan tuo... Olen kuitenkin ollut kovin ihastunut mukavaan ja komeaan Ramoniin (FIN MVA HawkEire's Spirit O'Barksdale) siitä lähtien, kun olen sen ensi kertaa tavannut... Ja Anu lupaa auttaa...

15.7.2004 Vielä iltapäivällä koko astutusreissu oli tiukan harkinnan alla. Illalla sitten kuitenkin pyyhkäistiin parin tunnin varoitusajalla Lietoon tapaamaan Tuijaa, tai pikemminkin Ramonia. Astutus onnistui erinomaisen hyvin, koko homma puheineen päivineen oli ohi alle puolessa tunnissa. Kahvit toki juotiin pidemmän kaavan mukaan.

17.7.2004 Juoksun päivä oli astutusta ajatellen ehkä hieman myöhäinen, mutta matkaan lähdettiin varmuuden vuoksi vielä toisen kerran. Hyvinhän se jälleen onnistui. Sitten vain kotiin odottelemaan...

2.8.2004 Parin viikon kuluttua astutuksesta Dee kieltäytyy syömästä aamuruokaansa. Ahaa, selvä merkki, totean minä. Näinhän juuri kävi viimekin kerralla.

14.8.2004 Odotusaikaa on nyt takanapäin nelisen viikkoa. Tällä kertaa en ole aikeissa viedä Deetä ultraan, sillä kaikesta päätellen pentuja on jälleen tulossa, ja kaikesta päätellen aika paljon... huoh... ;-)

21.8.2004 Dee puuskuttaa melko lailla rauhallisenkin lenkin jälkeen. Ja vatsa on kasvanut melkoisesti. Ja odotusta on takana vasta viisi viikkoa!

27.8.2004 Ystäväni Carita on ammatiltaan pieneläinhoitaja, ja on onneksi lupautunut tulemaan mukaan synnytykseen (sikäli kuin ei satu olemaan töissä...) Carita tunnustelee Deen mahaa ja arvelee, että pentuja on - yllätys, yllätys - 9 kpl. Arvio on toki epätarkka, yritän lohduttautua, onhan odotustakin jäljellä vielä yli 3 viikkoa.

10.9.2004 Deen vatsa on valtava. Tuttavat hämmästelevät jälleen, kuten viimekin kerralla, kysellen mahtaako Dee haljeta ennen kuin pennut ehtivät syntyä... Kaiken kukkuraksi olen vaihtamassa työpaikkaa, ja uuden työn pitäisi alkaa koulutuspäivällä 20.9. Hermoilen siis senkin vuoksi.

13.9.2004 Deen lämmöt sahailevat edestakaisin. Olen hermorauniona kotona ja yritän olla tartuttamatta hermostustani Deehen. Eipä hätää, Dee nukkuu sikeästi välittämättä vähääkään vouhkaamisestani. Makuuhuone on raivattu uuteen uskoon (puolet tavaroista viety varastoon) ja pentulaatikko (se sama vanha) on sisustettu valmiiksi. Odottavan aika on vain kovin pitkä...

15.9.2004 Dee aloitti petaamisen jo eilisiltana. Se läähätti ja petasi, lämmötkin olivat alhaalla. En tietenkään uskaltanut nukkua juurikaan, Dee sen sijaan kylläkin nukkui lattialla pentulaatikon vieressä pedattuaan ensin laatikon mullin mallin.
Viimeisen illan odotus
15.9.2004
Aamulla lämmöt olivat edelleen alhaalla, ja Dee läähätti ja tunsin selvästi supistuksia, kun kokeilin sen kylkiä. Soitin Anulle ja Caritalle, ja molemmat olivat tietysti töissä. Molemmat niin ikään rauhoittelivat minua ja uskoivat ehtivänsä paikalle, jos vanhat merkit paikkansa pitäisivät...

Ja pitiväthän ne. Dee läähätti supistusten kourissa kaiken päivää, mutta mitään ei tapahtunut. Carita ehti paikalle kuuden maissa illalla, Anu hiukan myöhemmin. Siinä sitten kahvia keiteltiin ja odoteltiin.
Klo 21.15 syntyi ensimmäinen pentu, trikkiuros. Sen jälkeen melko tasaisin väliajoin syntyi lisää trikkiuroksia... yhteensä 5 kpl.
Ensimmäinen pentu
Jossain vaiheessa oli pidempi tauko, kunnes sitten seuraava satsi alkoi tulla maailmaan. Ja tulihan sieltä pari merleäkin. Viimeisin pennuista syntyi kuuden aikoihin aamulla, sitä odotellessa Dee alkoi olla jo niin väsynyt, että sen silmät painuivat väkisinkin kiinni. Niinpä se sai annoksen kananmunankeltuaiseen sekoitettua glukoosia, jotta jaksaisi ponnistella vielä sen yhdeksännenkin pennun maailmaan.
Tässä pentuja "vasta" kahdeksan...
15.-16.9.2004
Viimeinen pentu, merle-tyttö, oli kaiketi ollut synnytyskanavassa melko pitkään, koska se oli veltto ja voimaton lopulta syntyessään. Se hengitti kyllä, mutta heikosti ja hieman limasta rohisten. Pelkäsin jo sen olevan mennyttä, mutta Carita toimi hengenpelastajana ja imi tottuneesti limat pennun kurkusta ja sieraimista, ravisti sitä varovaisesti ja puhalsi henkeä sen keuhkoihin. Hetken päästä pentu alkoikin jo äännellä, ja pahin näytti olevan ohi.

Väsynyttä mutta onnellista porukkaa huusholli täynnä... Carita suoritti vielä tunnustelututkimuksen Deelle ja totesi, että kymmenettä pentua ei tunnu. Joten väsähtänyt äiti ja yhtä väsähtäneet kätilöt saivat viimein hetken levähtää.

  Tarina jatkuu pentujen omassa päiväkirjassa...