Pentue on syntynyt 21.12.2008. Pentueen vanhemmat:
  Isä: Irokon Moonlight "Rasti" (ja/tai FIN & EST MVA V-04 Ruffenuff The Exceptional "Monti")
  Emä: BH Ruffenuff Rhythm'n Rhyme "Chili"
Kuvia pennuista 1 vuorokauden, 14 vuorokauden, 5 viikon ja 6 viikon ikäisinä
 
21.12.2008 Kun vuorokausi vaihtui Chilin omaksi syntymäpäiväksi, alkoi synnytys todenteolla. Puolentoista tunnin ponnistelun jälkeen klo 01.25 maailmaan putkahti ensimmäinen pentu, trikkipoika.

Ensimmäinen tulokas
 
Pentu oli virkeä ja reipas, ja Chili hoiti sitä aivan vimmatusti lisätoimituksia odotellessamme :-)
 

Puhtaaksi nuoltu pikkuinen
 
Ensimmäisen pojan jälkeen seurasikin lähes kahden tunnin tauko, jonka aikana Chili ei osoittanut merkkiäkään synnytyksen jatkumisesta, vaan keskittyi nuolemalla pyörittämään pientä poikaansa. Olimme jo vähällä soittaa Taikatassusta saamaamme päivystysnumeroon, kun sitten lopulta seuraava pentu alkoi tehdä tuloaan. Klo 04.15 syntyi trikkityttö, jolla on iso valkoinen kaulus ja valkoinen piirto päässä. Kolmas pentu tekikin tuloaan lähes heti numero kakkosen perään, ja pian oli viimeinenkin pentu, trikkipoika, syntynyt, ja onnellinen perhe makaili pentulaatikossa (Chilin mamma mukaanlukien :-) ... ). Pennut yrittivät ahkerasti imeä maitoa, ja nyt Chilillekin maistui lautasellinen huonepalvelun perille kuljettamaa piimä-kermaviili-kananmuna -seosta.
 

Urakan jälkeen
23.12.2008 Chili on omaksunut äidin roolinsa hienosti, se ei millään malttaisi lähteä pentujen luota edes pikaisesti ulkoilemaan. Montaa askelta ei metsään tarvitse ottaa, ja kun Chili on salamannopeasti käynyt pissalla, se ryntää takaisin ulko-ovelle kärsimättömänä odottelemaan. Sitten se makaa tyytyväisenä tuntitolkulla pentulaatikossa asentoa vaihtamatta - välillä on pakko komentaa se hetkeksi jaloittelemaan.
  Pennut ovat kovia syömään ja ovatkin pulskistuneet jo huomattavasti. Varsinkin nuori neitokainen on suorastaan pohjaton. Se kiertää "baaritiskiltä" toiselle vimmattua vauhtia ja kiukuttelee, jos tarjoilua joutuu hetkenkin odottamaan. Kuten arvata saattaa, neljän tai viiden annoksen jälkeen se useimmiten lopulta sammuu :-)
Pentuja valokuvattiin tänään aatonaattona joulugalleriaan, ja Chilikin sai joulun kunniaksi tonttulakin päähänsä:
 
Chili ja pikkutontut toivottavat kaikille lukijoille hyvää joulua!
26.12.2008 Chilillä on maitoa erittäin runsaasti, ja joitakin nisiä joudumme käsin tyhjentämään, kun pentuja on vain kolme. Valkonaamainen poika on tänään syönyt hiukan huonosti, ja sen paino on noussut vain vähän. Syntyessään se painoi 236 g, nyt 344 g. Paino on toki noussut, mutta viimeisen vuorokauden aikana ei juurikaan. Olemme siis hieman huolissamme pennusta, ja sen syöminen on erityistarkkailussa. Muut pennut syövät entiseen tahtiin, ja tyttö, joka oli suurin pentu jo syntyessään (252 g), painaa nyt n. 450 g.
 

Pentu vaatii huolellista puhdistusta...

... ja pissatusta.
27.12.2008 Pieni valkonaamapoika on syönyt entistä huonommin, ja illalla se ei halunnut syödä enää ollenkaan. Se ei varsinaisesti ole veltto, mutta kylläkin väsyneen oloinen. Huolestuimme jo todella, ja huomenna on mentävä päivystävälle eläinlääkärille, josko jotakin apua löytyisi. Huolestuttavaa on erityisesti se, että pentu aluksi söi ja kasvoi normaalisti, mutta yhtäkkiä ruoka tuntuu lakkaavan maistumasta. Kaksi muuta pentua voivat edelleen ihan normaalisti, syövät hyvin ja ovat tyytyväisiä.
  Kun pikkupoika ei useista yrityksistä huolimatta suostunut illalla syömään, syötti Anu sitä pipetillä. Syöttämistä jatketaan kahden tunnin välein ympäri vuorokauden. Ensin pentu tappeli vastaan kaikin voimin, mutta totesi sitten sörsselin olevankin oikeastaan aika maukasta, ja alkoi syödä paremmin. Toivottavasti pikkuinen selviää - pelottaa vain, kun tuo pieni elämä tuntuu olevan niin hiuskarvan varassa... :-(
 
Pikkupojan erityisruokinta
28.12.2008 Eipä oikeastaan voi eläinlääkärikään sanoa mitään täsmällistä pikkupojan tilasta - voimme vain ruokkia sitä, katsoa miten tilanne kehittyy ja toivoa jonkinlaista ihmettä. Mitään kipuja pennulla ei tunnu olevan, se ei valita, se nukkuu ja se kävelee (jopa aavistuksen paremmin kuin muut pennut), mutta on jatkuvasti kovin väsyneen oloinen. Muutaman kerran tänään se hamusi nisää suuhunsa, mutta pudotti sen pois saman tien. Ruoka ei kiinnosta sitä ollenkaan, pipettiruokinnalla sen paino on tänään noussut vaivaiset 10 g.
  Illalla pentuparka oli entistäkin väsyneemmän oloinen, syömisestä ei oikein tullut mitään. Toiset pennut syövät senkin edestä, ja pikkuinen painaa enää suunnilleen puolet muiden painosta.
30.12.2008 Pikkupojan tila on edelleen sama, se ei syö itse ollenkaan. Paino on syöttämällä saatu nousemaan muutamia kymmeniä grammoja. Tänään pentua nesteytettiin eläinlääkärillä ja se sai myös antibiootit hengityksen rohinan vuoksi, vaikka varsinaisia tulehduksen merkkejä siinä ei olekaan. Lääkäri kuunteli sen sydäntä, josta tuntui kuuluvan outoa suhinaa. Hengityksen rohina kuitenkin häiritsi kuuntelua siinä määrin, että mitään sydänvikadiagnoosia ei siltä istumalta voitu tehdä. Syöttämistä nyt vain jatketaan ja toivotaan parasta, muuta ei oikeastaan ole tehtävissä.
31.12.2008 Pikkupoikaa on nesteytetty aamuin illoin kotioloissa, ja toivomme, että se piristyisi siitä. Toistaiseksi muutosta ei ole tapahtunut.
 
Pikkupoikaa pestään ruokinnan jälkeen
1.1.2009 Uuden vuoden aatto sujui rauhallisissa merkeissä, paitsi että ulkona jyskäsi ja paukkui. Melu alkoi jo hieman ennen iltakuutta ja jatkui lähes tauotta puolille öin, jolloin tietysti myllerrys oli voimakkaimmillaan. Chili nukkui kuin tukki pentujen kanssa lähes koko illan ja näytti siltä, että vaikka maailma sortuisi ympäriltä, hän ainakin nukkuu, kunhan saa olla pentujen kanssa.
  Pikkuinen poikaparka on edelleen mennyt huonompaan kuntoon, eipä tunnu apua olevan sen paremmin antibiooteista kuin nesteytyksestäkään. Se alkaa olla niin voimaton, ettei enää juurikaan liiku, nukkuu vain. Sen hengitys tuntuu myös muuttuvan kaiken aikaa vaivalloisemmaksi, ja totesimme Anun kanssa surullisina, että nyt taitaa olla aika päästää irti... Muutosta parempaan ei tunnu tulevan, ja jos pentu alkaa kärsiä olostaan, on velvollisuutemme antaa sen siirtyä pehmeämmille nukkuma-alustoille. On vaikeata antaa periksi; toivoin niin kovin, että tuo suloinen pikku olento olisi selviytynyt, olisin varmaan itse pitänyt sen. Mutta näin on varmaan sille parempi. Huomenna tilaan Taikatassusta ajan sen viimeistä matkaa varten :-(
 
Koko katras vielä koolla...
2.1.2009 Surusilmin veimme pikkupojan tänään viimeiselle matkalleen eläinlääkäriasema Taikatassuun, jossa ELT Johanna Vaurio vielä kuunteli sen sydäntä. Sydänäänet kuuluivat tällä kertaa paremmin, kun antibiootit ovat vähentäneet hengityksen rohinaääntä, joka viimeksi häiritsi kuuntelua. Sydämestä kuului voimakas suhiseva sivuääni, kuuntelin (ja kuulin) sitä itsekin. Johanna sanoi, että jos ihmislapsella todetaan tällainen synnynnäinen sydänvika, ensimmäinen sydänleikkaus olisi jo tehty. Ja niitä tarvittaisiin vielä monta lisää. Kysyin tietysti, eikö koirille tehdä vastaavia sydänleikkauksia (pieni viimeinen toivonkipinä syttyi hetkeksi mieleeni). Aikuiselle koiralle voidaan kuulemma jossain tapauksessa yrittää sydänleikkausta, mutta ei näin pienelle, se olisi mahdotonta. Pikkupoika ei kuulemma millään tavalla olisi voinut selviytyä hengissä enää kovin pitkään.
  Pieni poika nukahti syliini kauniisti ja rauhallisesti. Niin päättyi tuo hento elämä, joka tuskin oli ehtinyt alkaakaan... Uskon, että pikkuinen siirtyi pienen pieneksi enkelikoiraksi paikkaan, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Ja uskon, että sillä on nyt hyvä olla. Suunnatonta surua on silti mahdoton olla tuntematta.
  Olen kiitollinen Anulle, jolla on ollut päävastuu tuon hataran elämänlangan ylläpitämisestä viikon kestäneessä ympärivuorokautisessa syöttämisessä ja hoitamisessa. Raskasta se on hänellekin ollut.
  Elämä jatkuu, ja nyt on vain keskityttävä kahteen elossa olevaan pentuun, jotka onneksi voivat oikein hyvin (ja paksusti; neitokainen varsinkin on niin paksu mahastaan, etteivät jalat oikein jaksa kantaa sitä :-) ...) Tytön silmät olivat tänään hieman raollaan, pian pennuilla on siis uusi aisti käytettävissään...
4.1.2009 Kiitos kaikille ystäville osanotosta ja lohdullisista sanoista, joita on tullut monien viestien myötä!
4.1.2009 Tytön silmät aukesivat jo eilen, ja poika ryhtyi kurkistelemaan maailmaa tänään. Pennut myös kuulevat jo, ne heräävät unesta kuullessaan, että huoneeseen tullaan. Pennuilla kävi tänään ensimmäistä kertaa vierailijoita; Chili nautti tilanteesta täysin rinnoin ja esitteli ylpeänä pientä katrastaan :-)
 
Chili on ylpeä perheestään :-)
  Näkökyvyn myötä pennut alkavat yrittää jonkinlaista leikkimistä: tyttö suunnisti määrätietoisesti veljeään kohti, pysähtyi sen eteen, nosti etutassuaan ja löi sillä veljeä kuonoon... :-) Myös käveleminen alkaa vähitellen sujua molemmilta pennuilta, tosin tyttö on edelleenkin niin pyöreä, että se kellahtaa usein kumoon vatsansa viereen.
Illan päätteeksi pennuista otettiin vielä 2-viikkoispotretit; katso otoksia valokuvasivulta.
8.1.2009 Tänään pennut pääsivät ensi kertaa "suureen maailmaan" eli eteisaulaan, joka oli portilla eristetty olohuoneesta. Isot koirat katselivat suurella mielenkiinnolla pikkuisten taaperrusta. Pennut eivät varmaankaan olleet osanneet kuvitella, että maailma ei kokonaisuudessaan olekaan pentulaatikko ja pentuhuone, vaan jatkuu muuallekin... Hetken miettimisen jälkeen molemmat lähtivät nuuskutellen tutkimaan ympäristöään ja viihtyivät hyvin aidan takana seuraillen isojen koirien puuhia.
 

Suuressa maailmassa

 Mitä nuo ovat...?
 

Tuleeko meistäkin tuollaisia?!?
9.1.2009 Lopulta koitti se suuri päivä, jolloin pennuille aukesi kokonainen uusi maailma: ruoka! Pelkkää maitoa maistaneille pennuille annettiin ensi kertaa jauhelihaa, ja ne totesivat nopeasti olevansa A-luokan LIHANSYÖJIÄ, vaikkei kyse Wilhelmistä ollutkaan. Ensimmäiset syöttämiset ovat suttuista puuhaa, sillä toivuttuaan siitä hämmästyksestä, että jotakin työnnetään suuhun, pennut innostuivat niin että suorastaan tärisivät ahmiessaan lihaa. Hampaita pennuilla ei vielä ole, mutta kyllä syöminen tuntuu sujuvan pelkillä ikenilläkin. Puolet lihasta tietysti mureni touhussa jonnekin muualle kuin pentujen suuhun, ja siitä ilahtunut Chili imuroi murut parempiin suihin.
 

Liha on ihanaa...!
11.1.2009 Pennut leikkivät jo kovasti keskenään, ja jonkin verran myös leluilla, kuten vanhoilla sukilla... Niiden näkökyky ei vielä oikein riitä seuraamaan liikkuvaa lelua, mutta kun se tuodaan niiden kuonon eteen, ne ottavat siitä kiinni ja vetävät. Liikkuvaa kättä ja muuta hiukan isompaa ne yrittävät jahdata, tosin hiukan kömpelösti, ja jos vauhtia tulee vähän liikaa, kompastuvat ne helposti omiin jalkoihinsa :-) Keskenään ne könyävät kovasti ja purevat toisiaan kuonoista.
 

Aih! Veli puree!

Puren takaisin...!
13.1.2009 Pennut muuttivat tänään uusiin tiloihin, eli niille rakennettiin pentulaatikkoa selvästi tilavampi aitaus, josta ne voivat katsella maailman menoa. Ensiksi uudet tilat aiheuttivat hieman hämmästystä ja närkästystäkin, mutta aika pian pennut alkoivat jo suunnitella sopivaa huonejärjestystä, ja kohta oli valittu makuuhuoneen ja wc:n paikat sulassa yhteisymmärryksessä. Chili kävi myös hieman "sisustamassa" uutta kotia petaamalla kaikki vuodevaatteet yhteen kasaan.
17.1.2009 Pentupäiväkirjan päivityksissä on ollut jonkin verran taukoa johtuen muista kiireistä: uuden perustamamme yhdistyksen, Aktiivicolliet ry:n, nettisivut lanseerattiin lopulta julkisuuteen tänään. Aktiivicolliet ry:n tarkoituksena on painottaa mm. luonne- ja palveluskoiraominaisuuksia colliekantamme kehityksessä. Tarkempia tietoja yhdistyksestä ja sen toimintaperiaatteista voi käydä lukemassa yhdistyksen sivuilta: www.aktiivicolliet.net
  Pennut ovat edenneet ruokailukulttuurissaan seuraavaan vaiheeseen eli lautaselta syömiseen. Tarjolla on herkullista kermaviili-jauhelihaseosta, jonka nauttimisen jälkeen Chili saa huolella puhdistaa pentujen naamat, tassut ja rintakehät.
 

Herkullista!
22.1.2009 Pennuilla kävi tänään vieraita, ja Chili pääsi teatraalisesti esittelemään, kuinka raskasta taukoamaton lastenhoito voikaan olla :-) Pennut villiintyvät päästessään juoksemaan vapaasti pitkin huushollia, ja ihastelevien silmäparien edessä jaksoivat telmiä yllättävän pitkään, ennen kuin simahtivat sohvan ja kaapin alle.
23.1.2009 Pennut viettävät entistä enemmän aikaa muualla kuin aitauksessaan, eivätkä haluaisi siellä olla muulloin kuin nukkuessaan. Neitokainen kulkee pitkin huushollia kanniskellen ylpeänä lattialta löytämiään leluja, ja nuorimies on hoksannut mukavan puuhastelupaikan: lelulaatikon, jonne se palaa uudelleen ja uudelleen käytyään välillä jyrsimässä pistorasioita, lattialistoja, sähköjohtoja, pattereita, ovenkarmeja... (onnea vaan uuteen kotiin; mitä mahtaa älykäs Nipa tuumata moisesta termiitistä...? :)
 

Lelulaatikko on mielenkiintoinen!
24.1.2009 Dee, Dimmie ja Rilla pääsivät mukaan katsomaan pentuja; Dimmie on aiemminkin osoittautunut erinomaiseksi lastenhoitajaksi, sillä riitti kärsivällisyyttä myös Deen yhdeksän pennun kaitsemiseen, vaikka sen päällä kiipeiltiin ja sen turkkia revittiin yhdeksästä eri suunnasta...
 

Dimmie-täti vaikuttaa mukavalta...

Dimmie-täti ON mukava!
 

Ja sen korvaa on ihana purra...
  Rilla on aidan takaa nähnyt pikkusisaruksensa, mutta ei ole aiemmin tehnyt lähempää tuttavuutta pienten pentujen kanssa.
 

Hmm... mikäs epeli tämä on?

Isosisko! Makeeta!
 

Isosiskot on sitten kivoja! (Niinpä Rillankin korvat pääsivät kokemaan pikku naskalien terävyyden.)
Dee on aina pitänyt kaikista pennuista, mutta jonkinlainen luontainen arvovalta siitä taitaa huokua, sillä...
 

...Deen korvia emme sentään tohdi purra...

...mutta Deetä pitkin on kiva laskea liukumäkeä!
27.1.2009 Pentuja on viime päivinä antaumuksella yritetty pelotella kaikenlaisilla kattiloiden kalistuksella, roskiskaapin tyhjien muovipullojen kolistuksella, pölynimurin hurinalla, sanomalehtipaperiröykkiöiden rapistelulla ja muilla kummallisilla äänillä, joita ne eivät aiemmin ole kuulleet - mutta turhaan. Kumpikaan ei pelkää ääniä, vaan molemmat tulevat reippaasti katsomaan, mistä moiset metelit ovat lähtöisin. No, tosin pölynimurin yllättävä käynnistäminen sai hippulat vinkumaan, kun molemmat säntäsivät karkuun, vaan eipä mennyt montaa kymmentä sekuntia, kun olohuoneessa oli kaksi Euroopan pisintä colliepentua molempien hiipiessä varovasti tutkailemaan lähempää moista möreä-äänistä kapistusta (takajalat on tietenkin syytä varmuuden vuoksi jättää jonkin verran kauemmas etujalkojen lähestyessä vaaravyöhykettä - jos huonosti käy, ainakin takajalat pelastuvat...). Kun pentuja oli riittävästi peloteltu, yritimme ottaa niistä poseerauskuvia 5 viikon kunnioitettavan iän saavuttamisen muistoksi, mutta totesimme poseeraussuunnitelmat turhiksi, molemmat panivat ranttaliksi löytämänsä hauskan miinapallon kanssa, eikä paikallaan seisomisesta tullut yhtään mitään. Poika lopulta väsyi ensimmäiseksi, joten saimme muutaman seisomakuvan napattua. Tytöstä se ei onnistunut :-) Kuvat ovat nähtävissä täällä.
28.1.2009 5½ -viikkoiset pennut ovat kovia leikkimään leluilla, ja joskus vauhdikas leikkiminen päättyy keskinäiseen kärhämöintiin. Poika on näissä tilanteissa oikein "äijä", se rähähtää kiukkuisena selätettyään tytön ja lähtee sitten saman tien ylenkatseellisesti tuhahtaen astelemaan kauemmas. Hetken päästä se tulee jatkamaan leikkejä muina miehinä, eikä tyttökään kanna kaunaa, vaan pennut ovat taas ylimpiä ystävyksiä.
 
31.1.2009 Tänään pennut pakkasivat reppunsa ja valmistautuivat ensimmäiselle automatkalleen. Valmiiksi lämmitettyyn autoon oli sisutettu häkki, jossa pennut matkustivat suuremmin ihmettelemättä, loppumatkasta molemmat taisivat nukkua sikeästi.
 

Matkustajat
  Määränpäänämme oli Espoon Latokaski, jossa pentuja odottivat shelttitytöt Jasmine ja Melina sekä tunnistusmerkitsijä Carita. Perinteisen tatuoinnin sijasta lapsiin asennettiin mikrosirut. Operaatio sujui hyvin, ja pikkuiset eivät kinkunpaloja mutustellessaan paljoakaan piitanneet omissa silmissäni julmetunkokoiselta näyttävästä neulasta, jolla siru paikoilleen saatettiin.
 

Mikrosirua asennetaan

Kaikki on jo takanapäin, kinkku kiinnostaa myös Jasminea ja Melinaa
Hassua tässä nykyisessä rekisteröintimenettelyssä on se, että pennuilla ei tunnistusmerkittäessä ole vielä edes virallisia nimiä, ja kuitenkin luovutusikäkin jo lähestyy... Rekkareita joudutaan odottamaan Kennelliitosta vielä jonkin aikaa.
1.2.2009 Tänä iltana pennut järjestivät isommat kekkerit ja kutsuivat kylään isäehdokas Rastin Johanna-omistajineen, tyttösen tulevan omistajan Annen, valokuvaaja-Tairan sekä Chilin perheenjäsenet Emmin ja Kallen. Pikaisen kahvittelun jälkeen koko vierailijajoukko keskittyi ilveilemään ja ääntelehtimään mitä kummallisemmilla tavoilla pentujen huomion kiinnittämiseksi Anun asetellessa jalkoja oikeanlaiseen riviin ja Tairan ollessa sormi liipasimella valmiina laukaisemaan kameransa. Tyttöressu ehti väsähtää ja oli vähällä valahtaa istualleen aivan väkisin. Poika puolestaan villiintyi täysin, eikä minkäänlainen tavaroiden heittely, kalistelu, kilistely, viheltäminen, puhaltaminen, pärinä, sirinä, murina tai edes epäsointuinen laulu ollut saada sitä pysähtymään paikoilleen sekunniksikaan. Jollakin ihmeellisellä tavalla taitava Taira kuitenkin sai pennuista hienot kuvat, jotka löytyvät kuvasivulta.
4.2.2009 Tänään oli jännittävä päivä, sillä pennut lähtivät aamulla silmätarkastukseen eläinlääkäriasema Mevetiin, jossa silmiä rutinoituneesti tutkailee ELT Pelle Axelson. Mukana matkassa olivat myös Chili ja Monti isyysselvityksen DNA-määritystä varten. Rasti on jo aiemmin käynyt antamassa omat näytteensä. Papereiden setvimisessä olikin ihmettelemisen aihetta kerrakseen, pentujahan ei vielä ole voitu rekisteröidä. Jos itse olimme ihmeissämme papereiden, näytteiden ja silmien kanssa, olivat sitä myös näytteitä ottavat hoitajat, joille kerrottiin toisen uroksen jo käyneen antamassa näytteensä, ja jotka sitten kyselivät "sitä toista narttua"... Pääsimme sanomaan, että äidistä ei nyt ole epäselvyyttä, vain isästä :-) Saa nähdä, millainen huoltajuuskiista tästä vielä kehkeytyykään...
No, lopulta paperit saatiin täytettyä ja karvatuppinäytteet otettua kaikista neljästä koirasta. Vuorossa oli viimein silmätarkastus. Tähysteltyään silmänpohjia Pelle kertoi tytöllä olevan minimaalinen CRD, ja poika puolestaan on CEA-vapaa. Loistouutisia siis, mitään vakavaa ei löytynyt. Nyt jäämme vain odottelemaan lopullisia isyysselvityksen tuloksia, jotta saamme sitten Chilin kanssa laittaa elatusmaksuvaatimukset oikeaan osoitteeseen.
5.2.2009 Pentujen viralliset nimet on nyt lopultakin päätetty.  Pojasta tulee Ruffenuff Rolling Rhythm ja tytöstä Ruffenuff Rambling Rhyme. Rullaava rytmi ja rönsyilevä riimi siis, näin Chili saa omassa nimessään rönsyävät rytmit säilymään jälkipolvissa. Myös pentujen kutsumanimet alkavat varmistua: poika on Roki (tai Rocky) ja tyttö saanee nimekseen Reeta. Mukavasti R-alkuiset nimet sattumoisin molemmilla.
6.2.2009 Pennut ovat pian 7 viikon ikäisiä, ja luopumisen aika häämöttää... Chili on vieläkin aika lailla "kiinni" pennuissa, se nukkuu yönsä niiden kanssa ja imettää niitä säännöllisesti. Syötyään oman ruokansa sille tulee kiire pentujen luo oksentamaan (toki se syö oksentamansa ruoat kiireesti takaisin :-)...) Chili myös opettaa pentuja leikkimään vetämällä sukista tehtyjä vetoleluja niiden kanssa. Saa nähdä, miten Chili pärjäilee, kun pennut lähtevät uusiin koteihinsa.

Äiti opettaa lapsia leikkimään

Pikkutyttö on kova saalistamaan
8.2.2009 Suuri (mutta haikea) päivä on viimein koittanut - pennut ovat pakanneet pikkuiset reppunsa ja lähtevät tänään maailmalle. Ensin tultiin hakemaan poikaa, siis Rokia. Pojan uusi perhe, Sini Rajaniemi, Henri Pajander ja "isoveli" Nipa olivat jo eilen ajelleet Seinäjoelta saakka. Poika otti tulijat vastaan iloisena vimmatun hännänheilutuksen kera. Nipa oli miehekkään kiinnostunut ennenkaikkea läsnäolevista nartuista Chilistä ja Femmasta, mutta ehti sentään tervehtiä pikkuista Rokiakin.

Rokin oma lauma - Sini, Henri ja "isoveli" Nipa
Hetken päästä tultiinkin sitten hakemaan Reetaa. 10-vuotias Anniina on taitava pennunhoitaja ja erinomainen leikkikaveri Reetalle, joka mielellään pusuttelee Anniinaa. Reetan perhe, Anne Norovirta-Laamanen ja Matti Laamanen sekä 10-vuotias Anniina ja 15-vuotias Lassi, asuu onneksi Vantaalla Myyrmäessä, jonne matka kestää noin 15 min, joten toivottavasti tapaamme Reetaa ja perhettä tulevaisuudessa usein.

Reetan perhe - pusuteltavana Anniina, vierellä Anne ja Matti. Kuvasta puuttuu Lassi.
Kun ovi sulkeutuu Reetan uuden perheen takana, huusholli on kovin hiljainen... jopa Femma istuu hetken paikoillaan. Kaikki me ihmettelemme, mihin nämä 7 viikkoa oikein katosivat, ja joko lapset tosiaan ovat niin isoja, että pärjäävät maailman melskeissä. Olen kiitollinen siitä, että molemmat saivat hyvät ja rakastavat kodit, sellaisella voimavaralla on hyvä aloittaa onnellisen pikku collien elämän taival.