Meerin ja Samun pentu, tricolour-narttu, syntyi 5.10.2011.
  Isä: FI & EE MVA Roxier's Blue Maxson "Samu"
  Emä: Goldshimmer Proud Mary "Meeri"

 

Meeri Samu (kuva: kennel Roxier'sin kotisivut)
Kuvia pennusta 1 vuorokauden  ja 2 vuorokauden ikäisenä
 

5.10.2011 Meeri synnytti tänä aamuna klo 6.35 ison ja reippaan tricolour-tyttösen. Pentu painoi 434 gr. Olimme varautuneet siihen, että Meeri pitäisi leikata, mutta kaikeksi onneksi pentu syntyi aivan normaalisti ja vieläpä melko nopeasti.

Meeri hoitaa pentua kovasti, ja reipas pentu alkoi syödä lähes heti syntymänsä jälkeen.

Ylpeä äiti muutaman tunnin ikäisen tyttärensä kanssa

5.10.2011 Meerin "mamma" Malin ja pienet perheenjäsenet Ada ja Winton kävivät tutustumassa uuteen tulokkaaseen. Meeri ilahtui tietenkin tuttujen ihmistensä näkemisestä, mutta ei noussut pentulaatikosta lapsensa luota.

Kuvia muutaman tunnin ikäisestä pennusta löytyy täältä.

7.10.2011 Pentu syö lähes kaiken aikaa ja kasvaa melkein silmissä. Meerillä tuntuu riittävän maitoa vaikka isommallekin porukalle. Pentuhuoneen lämpötila on +28 oC, mutta Meeri ei juuri malta lähteä pentulaatikosta, pikaiselle ulkoilulle se täytyy viedä melkein väkisin. Oven takana ihmetteleviä muita koiria Meeri valvoo ohi kulkiessaan ankarin silmäyksin, ja toiset väistävät kiltisti, kun Meeri tulee ovesta ulos. Toisilla ei ole vielä asiaa pentuun tutustumaan.

Muutama kuva 2 vuorokauden ikäisestä pennusta täällä.

8.10.2011 Meerillä kävi jälleen tänään vieraita, tai siis tietenkin tuttuja, oma "mamma" Malin. Kylläpä Meeri oli iloinen! Meeri pysytteli tiukasti pentulaatikossa, syötti ja hoiti pentua kovasti. Tietenkin tilanteesta piti ottaa kaikki irti ja huokaista raskaasti uupuneena suunnattomasta hoitotyöstä :-)

10.10.2011

Vatsanväänteitä pentuparalla! Tähän saakka pentunen on syönyt mahansa täyteen ja nukahtanut rauhallisesti sen jälkeen, mutta nyt se kitisee ja on rauhaton. Huoneen lämpötila on edelleen +27 oC, mutta varmuuden vuoksi peitimme pennun vatsan pienellä peitteellä, jotta ruoansulatukselle olisi varmasti tarpeeksi lämpöä. Tämä tuntuu hieman rauhoittavan levotonta pikkuista.

 
  Pikku potilas

11.10.2011 Yöllä pentu nukkui melko rauhallisesti, mutta aamulla vatsavaivat kiusasivat jälleen. Iltapäivään mennessä tilanne kuitenkin rauhoittui. Kaiken aikaa pentu on kuitenkin syönyt hyvin, ja sen paino onkin noussut jo hieman yli 900 grammaan.

Illansuussa Meerikin jo malttaa hetkeksi nousta pois pentulaatikosta viereiselle sohvalle.
 

13.10.2011 Vatsavaivat ovat ainakin toistaiseksi taaksejäänyttä elämää, pentu lekottelee jälleen rentona syömisen jälkeen. Ja kyllä se syökin! Paino on noussut yli kiloon.
 
  Tyytyväinen pikku pallero

14.10.2011 Pentu alkaa vähitellen tapailla kävelyaskelia. Jalat eivät vielä oikein kanna, mutta pienen hetken se onnistuu jo seisomaan vatsa irti laatikon pohjasta. Vielä pentu ei tunnu kuulevan, eivätkä silmät ole vielä auenneet, mutta tuskin enää pitkään tarvitsee odottaa.
 
  Seisomisharjoitus

16.10.2011 Tänä aamuna pennun silmät ovat selvästi raollaan. Eilisestä alkaen se on kuullut, kun huoneeseen tullaan tai siellä puhutaan. Tästä eteenpäin maailmassa aukeaa aivan uusia ulottuvuuksia.

Meeri malttaa jo jättää pentulaatikon ja usein nukkuukin laatikon vieressä. Silti sillä on kova kiire pentuhuoneeseen ulkoa tullessa.
 
  Silmät ovat jo auki!

18.10.2011 Pentu suorittaa ahkerasti kävelyharjoituksia, mutta ei vielä täysin hallitse liikkeitään. Pyöreä maha varmaankin painaa siinä määrin, että se helposti vetäisee pentusen kumoon :-)
 
  Hieman horjuvia askeleita... Hups! Näin käy vielä melko usein.

19.10.2011 Pentu alkaa seurustella entistä enemmän. Se herää, kun huoneeseen tullaan ja se könyää kovasti kättä vasten. Välillä se heittäytyy hurjaksi ja puree sormea hampaattomilla ikenillään :-)
 
  Varsin vaarallinen pikku peto :-)
   
  Pentusella kävi tänään ensimmäistä kertaa oikeita vieraita: tulevat parhaat kaverit Emma ja Anton vanhempineen. Pentu kieriskeli selällään ja nautti ilmiselvästi saamastaan huomiosta, joskin Meeri yritti kovasti varastaa shown tunkemalla itsensä rapsuteltavaksi, kun pentua siliteltiin. Myös muut koirat, erityisesti mukana ollut Gamma, ilahtuivat mukavista lapsikavereista.
   
  Vierailun päätteeksi pentua alkoi jo väsyttää, ja nalle-veljen syliin olikin hyvä nukahtaa.
 


20.10.2011 Meeri malttaa jo ulkoillessaan jonkin aikaa leikkiä toisten koirien kanssa. Kauniissa syyssäässä pudonneiden lehtien keskellä on hauska telmiä Rillan, Cocon ja Chilin seurassa.
 
   
  Deellä on samaan aikaan aivan omat leikit:
 
  Iso saapas on sopiva ravisteltavaksi, siinä on sentään jonkin verran vastusta :-)

21.10.2011 Pennun kokemusmaailma on tänään karttunut monin tavoin: aamupäivällä se sai ensimmäistä kertaa suuhunsa jotakin muuta kuin maitoa: matolääkettä. "Kamalaa", tuumasi pentu ja pärski tahnaa ympäri laatikkoa. "Jos ihmisten ruoka on tällaista, en kyllä aio syödä muuta kuin mamman maitoa!"
   
  Illansuussa pentunen sitten pääsi ensimmäistä kertaa olohuoneeseen isojen koirien tutkittavaksi. Kylläpä se olikin mielenkiintoista, niin pennulle kuin toisille koirillekin, jotka nuuskivat tulokkaan tarkasti joka puolelta.
 
  Chili ja Rilla tutkivat pentua tarkoin Pentu kiinnostaa myös siskopuoli Gammaa

23.10.2011 Matolääkettä tarjoillaan pennulle kolmena peräkkäisenä päivänä. Kolmantena päivänä pentunen on jo vanha tekijä aineen nielemisessä, joskaan töhnän maku ei ole vähääkään parantunut.
 
  "Tässä sitä taas ollaan..."              "Senkin tylsät tyypit!"

25.10.2011 Pikkuinen on joka päivä olohuoneen puolella toisten koirien kanssa. Varsinkin Chili on sitä mieltä, että pentu on varmastikin sen oma, onhan se saman värinenkin. Chili käpertyy pennun eteen ja seurustelee sen kanssa. Harmi vain, että pennulla on niin paljon muutakin tutkittavaa, että Chili joutuu vähän väliä siirtymään pennun perässä uuteen paikkaan.
 
  Onkohan se sittenkin Chilin pentu?          "Hei, älä nyt lähde, pysy tässä!"
 

                                                 Myös Rilla pitää pennusta. "Kyllä minullakin voisi olla tämän värinen pentu..."

26.10.2011 Tänään pennun elämässä käännettiin jälleen uusi lehti: pennulle kerrottiin, että maailmassa on muutakin ruokaa kuin maito. Aluksi pentu ei ottanut tätä tietoa kuuleviin korviinsa, mutta hetken tuumiskelun jälkeen se löysi itsessään piilevän lihansyöjän. Siitä alkaen jauheliha on uponnut kuin lämmin veitsi voihin.
 
  "Voi ei, mitä nyt taas...?"            "No, maistetaan nyt sitten..."
 
  "Hmm... mitä tämä on? Oikeastaan aika hyvää!"              "MISTÄ SITÄ SAA LISÄÄ?!"

27.10.2011 Yllätykset vain jatkuvat pennun elämässä: jo seuraavana päivänä ruoka tarjottiin lautaselta, ja jauhelihan joukkoon oli sekoitettu kermaviiliä. Tämä aiheutti kuitenkin vain hetkellistä hämmennystä.
 


28.10.2011 Pentu seikkailee entistä enemmän kaikkialla huushollissa. Pienet hampaat myös tarttuvat sellaisiinkin paikkoihin, joihin ei tarvitsisi:
 

   
  Pennun kiskoessa räsymaton säikeitä, sen vanha tuttu pesäpaikka, pentulaatikko, kannettiin ulos huoneesta, ja tilalle rakennettiin isompi aitaus. Pentu ei ollut uskoa silmiään sen nähdessään, mutta hetken vinguttuaan se päätti käydä nukkumaan äitinsä viereen.
 

                                                    Kuva-arvoitus: Montako koiraa kuvassa näkyy?

30.10.2011 Tänään pentu sai nautiskella tulevien parhaiden kaveriensa, Emman ja Antonin seurasta. Meeri puolestaan nautiskeli oman perheensä seurasta. Vierailijoita oli siis paljon, niin Meerin kuin pennunkin iloksi.

Emma on miettinyt kovasti sopivaa nimeä pennulle, ja hyviä vaihtoehtoja olikin kertynyt jo kymmenkunta kappaletta. Katsotaan, mikä niistä valikoituu lopulliseksi kutsumanimeksi.
 

                                                         Pennun parhaat kaverit Anton ja Emma

5.11.2011 Viimeisen viikon aikana pentu on ollut entistä enemmän toisten koirien kanssa, syönyt ruokansa kolmesti päivässä omasta kupistaan ja maistellut joitakin uusia ruokalajeja. Tänään otin pennun huoneeseen, jossa se ei ole koskaan aiemmin käynyt, tarjosin sille nokareen tonnikalaa lautaselta ja toisella kädellä hakkasin lusikalla tyhjää kattilaa. Ensimmäiset 5 sekuntia pentu äimisteli uutta paikkaa, mutta alkoi sitten ahmia tonnikalaa hyvällä ruokahalulla kattilan kalinasta välittämättä :-).

6.11.2011 Pennun tuleva perhe kävi jälleen pentua tapaamassa, ja sehän oli pennun mielestä mukavaa. Leikittyään ja seurusteltuaan se kuitenkin hetken päästä nukahti olohuoneen lattialle. Lopullista kutsumanimeä ei ole vielä päätetty, joten elämme jännityksessä nimiasian kanssa vielä jonkin aikaa.

7.11.2011 Tänä iltana pennulle kerrottiin, että maailmassa on muutakin kuin oma aitaus, olohuone ja keittiö, nimittäin koko ulkomaailma, jota pentu pääsi ensi kertaa omin silmin ihmettelemään. Enemmän ihmetystä taisi kuitenkin aiheuttaa jokin outo, kaulaan laitettu naru, joka kutitti kovasti ja jota sen tähden piti purra ja kiskoa. Pihalla se juoksi innoissaan, häntä korkealla ja kiipesipä itse pienet terassin portaat ylös ja alas.
 
  "Mikä kumma mulla on kaulassa?"                  "Taidan ottaa sen pois..."
     
 
  "Tai ainakin puren sitä!"                    Pihalta löytyy monta kiinnostavaa asiaa
   
  Ulkoilureissun jälkeen nukuttikin makeasti! Illan päätteeksi pentunen löysi vielä aitauksestaan vesikupin, jota piti kroppa pitkänä ihmetellä. Laitettuaan kuononsa veteen se huomasi pärskyttelyn vallan hauskaksi leikiksi :-).

10.11.2011 Pentu leikkii paljon ja mielellään. Se jahtaa lelua kovasti, tappelee nallen kanssa ja murisee sille kuuluvasti. Erityisesti se tuntuu pitävän vetoleikeistä ja vetää yllättävän kovaa.
 
  Pikku peto

11.11.2011 Meerin kasvattajat, Riitta ja Suvi Lod Goldshimmer-kennelistä kävivät katsomassa Meeriä ja pentua. Meeri ilahtui suunnattomasti näistä mieluisista vieraista. Myös pentu innostui touhuamaan ihmisten ja muiden koirien kanssa ja nukahti lopulta nojatuolin alle.
 

 

Riemukas jälleennäkeminen


12.11.2011 Tänään olemme viettäneet pitkiä aikoja ulkona pihalla, jossa pentu on totutellut taluttimeen ja harjoitellut kiipeämään terassin muutamaa rappusta ylös ja alas. Itsetuntoa puhkuen se päätti aluksi hypätä valtavalla loikalla kaksi rappusta alas tasaiselle maalle. Loikan seurauksena se tietenkin löi nenänsä hiekkaan ja pärski hetkisen. Oppivainen lapsi oli tämän jälkeen valmis opettelemaan hieman maltillisempaa alastuloa. Hetken päästä se innostui juoksemaan täyttä vauhtia pihaa ympäri ja kaivamaan kuoppaa vanhan koristeomenapuun juurelle.
 
  Ensin ylöspäin rappunen kerrallaan...  
  Sitten maltillisesti alaspäin!  
   
  Onnistuneen alastulon jälkeen pääsee juoksemaan nurmikolle :-)
 

   

14.11.2011 Pennun tulevat omistajat kävivät jälleen pikkuista tapaamassa. Reilun viikon kuluttuahan pennun maailma mullistuu (tosin vain hetkellisesti), kun se muuttaa uuteen kotiinsa Vantaalle.

Emma-tyttönen on lopulta tehnyt päätöksen pennun kutsumanimestä: siitä tulee Bixi, viralliselta nimeltään Ruffenuff Billion Dollar Baby.

15.11.2011 Tänä iltana Bixiä saapui katsomaan ystävämme Carita, joka oli varustautunut kasalla papereita, jättimäisellä neulalla ja mikrosirulla. Bixi suhtautui neulanpistoon hämmästyttävän tyynesti, mikrosiru upposi sen nahan alle ilman äännähdystäkään. Toki välittömästi lohduksi oli tarjolla pieni pala kinkkupiirasta.

(Lähes) samalla vaivalla myös Rilla sai mikrosirun vasemman korvansa taakse. Siru helpottaa huomattavasti mm. kokeissa ilmoittautumista, kun kulunutta tatuointia ei tarvitse korvalehdestä yrittää arvailla.

16.11.2011 Keskiviikkoillan vierailijana oli Taira, joka ystävällisesti oli lupautunut ottamaan "viralliset" 6-viikkoispotretit Bixistä. Niinpä rakensimme valokuvausstudion olohuoneen sohvan eteen. Anu yritti asetella vilperin jalkoja sopiviin asentoihin, minä ja erilaiset vinkuvat ja röhkivät lelut päästelimme mitä kummallisempia ääniä pennun mielenkiinnon herättämiseksi, ja Taira yritti laukaista kameran juuri sillä sekunnin murto-osalla, jolla pentu seisoi suurin piirtein paikoillaan. Kuvaussession aikana tuntui kyllä siltä, että Taira on varsinainen fakiiri, jos onnistuu saamaan yhdenkään sellaisen kuvan, jossa näkyisi muutakin kuin juoksevan pennun häntä... Taitavana kuvaajana Tairan kuitenkin onnistui vangita koko pentu ainakin muutamaan kuvaan. Lämpimät kiitokset, Taira!
   
 

   
 

 

Ruffenuff Billion Dollar Baby "Bixi"


20.11.2011 Bixin isän Samun kasvattaja Anita (kennel Roxier's) tuli tänään ystävänsä Päivin kanssa Bixiä katsomaan. Vietimme mukavan iltapäivän, ja Bixi sai tulevaan kotiinsa vietäväksi hauskan pehmolelutiikerin, jonka riepottelemisesta neitokainen tuntui suuresti nauttivan. Kiitos kivasta vieailusta, Anita ja Päivi!

21.11.2011 Bixin ensimmäinen automatka oli edessä tänään, kun Anu suuntasi pentusen kanssa silmätarkastukseen Mevetiin. Matka sujui hyvin, pentu ei oksentanut, mutta kiljui kylläkin kevythäkissä, jonka katon vetoketjun se onnistui matkalla avaamaan ja sai päänsä työnnettyä ulos. Sieltähän olikin sitten hyvä katsella maisemia.

Mevetissä pennun silmiin laitettiin tipat, ja hetken päästä silmät tutkittiin lampun ja luupin avulla. Tuloksena minimaalinen CRD, joten kotimatka tapahtui iloisissa merkeissä.

23.11.2011 Niin aika rientää, ja Bixin lähtö uuteen kotiin on edessä. Tulevien omistajien saapuessa Bixi oli valmiiksi väsynyt, mutta ei malttanut käydä nukkumaan, vaan leikki mieluummin Emman ja Antonin kanssa.

Meeri-mamma oli jo päivää aiemmin ehtinyt lähteä omaan kotiinsa, joten hyvästit jätettiin ainoastaan kaverikoirille ja meille ihmisille. Haikeahan tuo hetki aina on! Onneksi Bixi saa rakastavan kodin ja mukavia leikkikavereita, eikä edes muuta kovin kauas, joten varmaankin tapaamme pian uudelleen. Kaikkea hyvää pienen collien elämäntaipaleelle ja onnea uuteen kotiin!
 

 

 

 

Bixi lähdössä uuteen kotiinsa Christelin sylissä


Bixin oma sivu